
Matti Alén
SISUSTUSASENTAJA
Olen Matti ja työskentelen sisustusasentajana POF:lla. Olin liki 12 vuotta rakennusalalla töissä ja nyt olen työskennellyt POF:lle joulukuusta 2024 lähtien. Sain vinkin rekrytoinnista entisen työnantajani kautta ja olen nauttinut olostani täällä siitä lähtien!
​
Työtehtäviini kuuluu laaja kirjo erilaisia asioita. Hallin järjestyksen ylläpitäminen, tavaroiden pakkaaminen autoihin, huonekalujen toimitus kohteisiin ja huonekalujen kasaukset.
Teemme tiiviisti ja jouhevasti työtä koko tiimin voimin, että itse sisustustyö tulee hoidettua ammattimaisesti ja ripeästi. Avoimuus ja kommunikointi tiimien ja työntekijöiden kesken on kriittinen osuus työn onnistumista mutkattomasti asiakkaita ajatellen.
Ilmapiiri POF:lla on rento sekä avoin. Osaamme nähdä huumorin kautta työtehtävissä ja matkoillamme sattuvia kömmähdyksiä. Nämä asiat myös osaamme ratkoa porukalla, jotta itse projektin sujuvuus ei kärsi.
Työssäni pidän kaikesta mitä vastaan tähän mennessä on tullut. On kyse sitten työtehtävistä, eri kaupungeista missä käymme tai työkavereistani. Olen aina ollut sitä mieltä, että työ kuin työ onnistuu jos porukka on timanttista!
Olen luonteeltani helposti lähestyttävä, avoin, humoristinen mutta tilanteen vaatiessa pidän kiinni ammattimaisuudestani. Uskon, että työyhteisössä ollaan samaa mieltä!